Virtuaalivedonlyönti on kiinteäkertoiminen vedonlyönti virtuaalisista pelikohteista, jossa voitot määräytyvät arvonnan perusteella. Virtuaaliurheilu tarjoaa helpon, yksinkertaisen ja nopeatempoisen vedonlyöntielämyksen, johon osallistuminen on simppeliä, sillä asiakkaiden ei tarvitse tietää, ymmärtää tai hahmottaa tarkkaan osallistujien voimasuhteita samalla tavalla kuin perinteisessä ja oikeassa vedonlyönnissä.
Virtuaaliurheilussa on nykyään mahdollista lyödä vetoa monesta perinteisestä urheilulajista ja -sarjasta, joita on pelattavissa oikeassa elämässä ja vedonlyönnissä. Tällaisia ovat muun muassa jalkapallo, koripallo ja tennis. Muita ovat esimerkiksi hevosurheilu ja pyöräily. Asiakkaat voivat lyödä vetoa virtuaalisesti myös lukuisista arvoturnauksista kuten jalkapallon MM-kisoista. Ne perustuvat kuitenkin vain virtuaaliseen vedonlyöntiin eivätkä ole tekemisissä oikean elämän kanssa.
Virtuaalivedonlyönti käytännössä
Pelaamisen aloittaminen onnistuu kätevästi. Asiakkaiden tulee aluksi valita mieleinen urheilulaji tai -sarja, johon haluaa osallistua. Sen jälkeen tulee valita joukkue, joukkueet tai osallistujat, joiden puolesta lyödään vetoa. Kupongin tekeminen on mahdollista singlenä, yhdistelmänä tai järjestelmävetona. Lopuksi on vain vuoro siirtyä jännittämään kyseistä ottelua tai tapahtumaa, johon vetokuponki on jätetty. Tapahtumaa voi seurata kätevästi ikään kuin live stream -palvelun kautta. Monesti niihin on sisällytetty myös esimerkiksi selostus ja muita oheistoimintoja.
Vedonlyönnin virtuaalisessa pelimuodossa pelikohteita voi pelata ennen kuin kohteena olevan ottelun tai tapahtuman tuloksen arvonta on käynnistynyt. Pelikohteet ja niiden vetovaihtoehdot määritellään kunkin rahapelisivuston pelijärjestelmässä, jotka tarjoavat virtuaalivedonlyöntiä. Kukin pelikohde on pelattavissa ennen arvonnan alkamista. Rahapelisivustot eivät voi vaihtaa kertoimia niiden ollessa avoinna.
Voittojen maksaminen käynnistyy yleensä saman tien, kun kyseisen ottelun tai tapahtuman tulos on arvottu. Voittoon oikeuttava tulos määritetään yllä mainitulla periaatteella arvonnan perusteella. Virtuaalivetojen voittosumma määritetään kertoimen ja panoksen tulona. Jokaiselle vetovaihtoehdolle annettu kerroin vastaa rahapelisivuston kyseiselle tulokselle ilmoittamaa todennäköisyyttä huomioiden itselleen ottaman katteen.
Virtuaaliurheilu ei ole perinteistä vedonlyöntiä
Siinä missä virtuaaliurheilu on mukaansatempaava ja eittämättä mielenkiintoinen pelituote, niin sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä perinteisen ja oikean vedonlyönnin kanssa. Oikeassa vedonlyönnissä menestyminen on mahdollista kovalla työllä, tietotaidolla ja aitojen ylikertoimien pelaamisella, kun taas virtuaaliurheilu perustuu satunnaislukugeneraattoriin. Se on varmasti terminä tuttu kolikkopelien parista.
Tavallisessa vedonlyönnissä urheilulajit ja -sarjat elävät oman aikataulunsa mukaisesti, joten vedonlyönnin pelaaminen tai varsinaisten otteluiden ja tapahtumien alkuun voi mennä aikaa. Sama ongelma ei kuitenkaan ole virtuaalisessa vedonlyönnissä, sillä vetokohteita löytyy ympäri vuorokauden. Monet kyseistä pelimuotoa tarjoavat rahapelisivustot pitävät huolen siitä, että pelaaminen onnistuu yleensä mihin kellonaikaan tahansa. Virtuaalinen betsaaminen voi toki vaikuttaa oikeaan vedonlyöntiin verrattuna melkoiselta hupitouhulta tai jopa leikkimiseltä, mutta siinä yhdistyvät kuitenkin hauskuus, nopeus ja viihteellisyys.
Varsinkin enemmän vedonlyönnistä ja urheilusta ylipäätänsä ymmärtävien asiakkaiden kannattaa lähtökohtaisesti suosia perinteistä vedonlyöntiä ja tehdä kaikkensa minimoidakseen riskit kaikilla osa-alueilla. Jos virtuaalivetoja vertaa perinteiseen vedonlyöntiin, niin ensimmäisessä pääsee toki pelaamaan hyvin nopeasti ja saa tulokset lähes välittömästi, mutta jos asiakkailta löytyy urheilusta paljon osaamista ja tietotaitoa, niin se menee herkästi virtuaalisessa pelimuodossa hukkaan.
Virtuaaliurheilu yhteenveto
Virtuaaliurheilu sopii hyvin varsinkin uusille varsinaisesta vedonlyönnistä ja urheilusta kiinnostuneille asiakkaille, jotka haluavat kokeilla vedonlyöntiä aluksi virtuaalisessa muodossa ilman tosielämän vetokohteita. Niissä on menestyäkseen ymmärrettävä todennäköisyydet ja voimasuhteet niin tarkkaan kuin mahdollista, kun taas virtuaalinen vedonlyönti ei sellaista edellytä. Voitot perustuvat puhtaasti arvontaan, joten urheilutietämyksellä ei varsinaisesti tee mitään.
Lopuksi on hyvä pitää mielessä, että virtuaalisia vetoja tehtäessä niitä ei voi yhdistää tosielämän vetokohteisiin. Voit siis pelata vain virtuaalivetoja tai perinteistä vedonlyöntiä, mutta et yhdistää niitä samalle vetokupongille. Hyvää on kuitenkin se, että virtuaalisessa betsaamisessa on helppo tutustua myös moniin vetomuotoihin kuten tasoituskohteisiin, yli/alle maalimääriin ja muihin perinteisessä vedonlyönnissä käytettäviin pelikohteisiin. Virtuaalivedot auttavat ymmärtämään niitä etenkin uusien asiakkaiden helpommin jatkossa myös oikeassa vedonlyönnissä.
Virtuaaliurheilu onnistuu myös monella pikakasinolla tai vedonlyöntisivustolla ilman rekisteröitymistä. Lue lisää aiheesta pelaaminen pankkitunnuksilla.